Hei,
Siitä on taas kulunut aikaa kun viimeksi olen edes ajatellut tätä blogia. Viimeisin postaus on heinäkuulta, jolloin olin vielä harjoittelussa Berliinissä. Nyt olen kuitenkin kohta ollut takaisin Suomessa jo puoli vuotta. Tänä aikana on tapahtunut paljon, mutta samanaikaisesti tuntuu kuin mitään ihmeellisempää ei olisi sattunut.
Mutta tässä kuitenkin lyhyt recap mitä puolen vuoden aikana on jo kerennyt tapahtua: muutin ensimmäistä kertaa asumaan yksin pienoiseen 28 neliön yksiöön, adoptoin kissan (joka osaa välillä olla maailman kusipäisin olento, mutta hän on silti aivan ihana), sain työpaikan vastaanottovirkailijana, kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Tallinnassa, aloin muuntamaan asuntoani viidakoksi hankkimalla järjettömän määrän kasveja, hankin permanentin ja minut myös ensimmäistä kertaa elämässäni irtisanottiin aiemmin mainitusta työpaikasta (kiitos koronaviruksen aiheuttaman majoittujien kadon sekä sen faktan, että olin vielä koeajalla).
Pidempinä tarinoina asioihin tulisi ehkä hieman enemmän selvyyttä, ja ehkä joskus innostun näistäkin kirjoittamaan. Mutta tällä hetkellä mie en enää tunne tarvetta kirjoittaa tänne, tai enemmänkin en tunne että miun elämä ois niin jännittävää että pitäisi tänne internetin ihmeelliseen maailmaan enää kirjoittaa.
Sinällään tämä on hieman outoa, koska viimeiset kolme vuotta miun elämä on jatkuvasti ollut täynnä odotusta uusiin seikkailuihin ja nyt kiinnostavin asia miun elämässä on kasvien määrä miun asunnossa. Samanaikaisesti kuitenkin jostain syystä nautin hieman tästä asettumisesta yhteen paikkaan hieman. Mutta kuka tietää, ehkä työttömyystylsyydessäni innostun hakemaan jotenkin uusiin seikkailuihin.
Siitä on taas kulunut aikaa kun viimeksi olen edes ajatellut tätä blogia. Viimeisin postaus on heinäkuulta, jolloin olin vielä harjoittelussa Berliinissä. Nyt olen kuitenkin kohta ollut takaisin Suomessa jo puoli vuotta. Tänä aikana on tapahtunut paljon, mutta samanaikaisesti tuntuu kuin mitään ihmeellisempää ei olisi sattunut.
Mutta tässä kuitenkin lyhyt recap mitä puolen vuoden aikana on jo kerennyt tapahtua: muutin ensimmäistä kertaa asumaan yksin pienoiseen 28 neliön yksiöön, adoptoin kissan (joka osaa välillä olla maailman kusipäisin olento, mutta hän on silti aivan ihana), sain työpaikan vastaanottovirkailijana, kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Tallinnassa, aloin muuntamaan asuntoani viidakoksi hankkimalla järjettömän määrän kasveja, hankin permanentin ja minut myös ensimmäistä kertaa elämässäni irtisanottiin aiemmin mainitusta työpaikasta (kiitos koronaviruksen aiheuttaman majoittujien kadon sekä sen faktan, että olin vielä koeajalla).
Pidempinä tarinoina asioihin tulisi ehkä hieman enemmän selvyyttä, ja ehkä joskus innostun näistäkin kirjoittamaan. Mutta tällä hetkellä mie en enää tunne tarvetta kirjoittaa tänne, tai enemmänkin en tunne että miun elämä ois niin jännittävää että pitäisi tänne internetin ihmeelliseen maailmaan enää kirjoittaa.
Sinällään tämä on hieman outoa, koska viimeiset kolme vuotta miun elämä on jatkuvasti ollut täynnä odotusta uusiin seikkailuihin ja nyt kiinnostavin asia miun elämässä on kasvien määrä miun asunnossa. Samanaikaisesti kuitenkin jostain syystä nautin hieman tästä asettumisesta yhteen paikkaan hieman. Mutta kuka tietää, ehkä työttömyystylsyydessäni innostun hakemaan jotenkin uusiin seikkailuihin.
